Marssiminen saattaa vaikuttaa

Näin sattumalta tuttavani lokakuisen ilmastomarssin jälkitunnelmissa, kun olimme istumassa iltaa ja keskustelemassa kahden marssille osallistuneen kaverin kanssa. Tuttavani ei ollut osallistunut marssille, mutta halusi tietää, miksi minä osallistuin. "Mitä hyötyä siitä on?"

Haluan uskoa, että kysymys oli hyväntahtoinen ja kysyjä aidosti tiedonhaluinen. Vastasin lyhyesti, että kansalaisten mielenilmaisut ovat osa demokratiaa, näin näytetään päättäjille, että haluamme muutosta. Mutta kaverini kysymys oli yksinkertaisuudessaan niin puhutteleva, että jäin miettimään vielä pitkäksi aikaa omia motiivejani. 

Ilmastomarsseille osallistuminen on ollut yksi aikuisikäni voimakkaimmista kokemuksista. Jo ensimmäisen marssin kymmenentuhannen ihmisen joukossa koin saavani todisteen siitä, että ihmiskunta ei ole pelkästään itsekäs ja ahne, vaan kaikki nämä ihmiset ovat täällä vaatimassa samoja muutoksia kuin minä. Pelkästään joukkojen näkemisen psykologinen vaikutus on merkittävä ja lievittää minun yksilönä kokemaani ahdistusta ja lamaannuttavaa pessimismiä. 

Toinen vaikutus oli yhdessä toimimisen ja konkreettinen tekemisen tunne. Toiseen ilmastomarssiin mennessä olin täysillä mukana järjestöjen vapaaehtoistoiminnassa ja pienellä osalla mukana marssin järjestelyissä. Toimin sanan levittämisen lisäksi yhdessä muiden kanssa aivan ruohonjuuritasolla: roudasin ennen marssia Eduskuntatalolla äänentoistolaitteita, marssin aikana kuljetin kahdenkymmenen muun kanssa isoa banderollia ja tapahtuman jälkeen autoin purkamaan laitteiston takaisin pakettiautoon.

Tämä aktiivinen tekeminen, tavoitteellinen toiminta - ilmastovaalit - oli osaksi pyrkimystä harhauttaa mieli pois askartelemasta ihmiskunnan kohtalonkysymyksistä, ja se on myös erittäin tehokas keino siihen tarkoitukseen. Se on ollut myös samanmielisten yhteisöön kuulumisen tarvetta ja kaipuuta sellaiseen turvalliseen henkiseen tilaan, jossa voi hetkeksi jättää taistelun denialisteja ja vähättelijöitä vastaan. Itsesuojelua ja sosiaalisia suhteita. 

Huhtikuussa keskustakirjasto Oodissa järjestetyssä avoimessa vaalipaneelissa ehdokkaat saivat käyttää lopussa puheenvuoron haluamastaan aiheesta. Minuutin tai kahden mittaisessa puheenvuorossaan eräs ehdokas halusi muistuttaa, että "marssimalla ei maailmaa muuteta" - puolueeseen liittyminen oli hänen mielestään tolkullisempi vaihtoehto.

Miten on, voiko maailmaa muuttaa marssimalla? Onko siitä mitään todisteita? Uskaltaisin väittää, että esimerkiksi naisten äänioikeus, apartheidin lopettaminen, USAn kansalaisoikeusliike ja Vietnamin sodan vastustus saivat vauhtia siitä, että kansalaiset tulivat kaduille. En väitä, että pelkästään marssimalla epäkohdat ratkeavat. Monessa tapauksessa lisäksi on tarvittu kansalaistottelemattomuutta, jotkut ovat päätyneet vankilaankin taistellessaan sellaisia sääntöjä vastaan, joita nykyään toivottavasti pitäisimme pöyristyttävinä. 

Joidenkin havaintojen perusteella marssiminen saattaa todellakin vaikuttaa niiden asenteisiin, jotka eivät ole itse olleet mukana: eräässä tutkimuksessa marssiin osallistumattomat sivustakatsojat uskoivat enemmän joukkovoiman vaikutusmahdollisuuksiin ilmastotoimissa ja heillä oli myönteinen kuva marssijoista. 

Artikkelissa mainitaan, että marssit vaikuttavat taipumukseemme seurata joukkoja. "The more people who are involved, the more important your message tends to seem", tutkija Janet Swim kommentoi.  

Toisessa artikkelissa taas arvioidaan analyysiin perustuen, että marssien ja protestien tärkein vaikutus on siinä, että ne aktivoivat osallistujiaan poliittiseen toimintaan, ei niinkään viesti, jonka ne päättäjille välittävät.

Marssiminen auttaa itseä fokusoimaan tärkeimpään käsillä olevaan kysymykseen, ja se myös luo vanavedessään uutta tai voimistunutta toimintaa: äänestäjänä aktivoitumista, toisiin äänestäjiin vaikuttamista, päättävässä asemassa olevien lähestymistä. Katse tarkentuu näkemään, missä kaikkialla on vaikutuksen mahdollisuuksia.

Ei ole syytä kuvitella, että kaikki osallistujat olisivat samaa mieltä kaikista ongelmista tai varsinkaan keinoista, joilla ongelmiin puututaan, mutta jokin yhteinen nimittäjä meillä marssijoilla kuitenkin on ollut. Jos kaverini kysyisi nyt uudestaan, osaisin kiteyttää omat motiivini marssimiseen paremmin: kuulluksi tulemisen ja sosiaalisen yhteenliittymisen tarpeet. Hetken aikaa tämä maa vaikutti kuuntelevan. Hetken aikaa olimme rinta rinnan.